Kaupungin hallitsija

Kaupungin hallitsija työ oli haasteellinen monestakin syystä. Ensinnäkin aihe ei tuntunut mielenkiintoiselta. Toisekseen, tiedossa oli jälleen maalaustekniikka, jonka koen kaikista haastavimmaksi kuvataiteentekniikaksi: jos ja kun tulee virhe sitä on lähes mahdoton korjata. Tavoitteet kyseiselle työlle olivat myös mahtipontiset:

"Maalaustekniikan hallitseminen (peittävä maalaaminen, kerroksellisuus, oikea maalausjärjestys, värien sulauttaminen, liu’uttaminen toisiinsa, häivyttäminen), värien sekoittaminen, ihmisen piirtäminen: anatomia ja mittasuhteet, sivellintekniikka, värien käyttö ja sekoitus, puhtaat ja murretut värit, ilmeikkyys ja mielikuvituksen käyttö, siluetit ja muodon taju, kaupungin kuvaaminen pelkistettynä, aiheen pohdinta ja oma luovuus"

Huh,huh! Tulos oli juuri sitä mitä odotin ja on jo matkalla paperiroskikseen. Ainoastaan kaupungin siluettiin olen melko tyytyväinen. Muutamat jopa tunnistivat Globen rakennuksen. Vaikka kokemus ei ollut mieluisa, toimi se hyvänä muistuttajana siitä miltä monista oppilaista saattaa tuntua jopa jokaisella kuvamataidonoppitunnilla. Omien äärilaitojen kokeileminen on hyväksi aina silloin tällöin, mutta jatkuva epäonnistumisen kokeminen näivettää viimeisenkin ilonpisaran luovasta taiteenmuodosta. Se kuinka helposti näitä negatiivisia tunteita kokee on osittain kysymys persoonallisuudesta ja itsetunnosta. Toinen vaikuttava tekijä on ikä. Itsekritiikki kasvaa lapsen tiedon määrän lisääntyessä (Forsman&Piironen 2006, 111) ja on vain luonnollista, ettei kuudennella luokallla oleva 12 -vuotias oppilas ole tyytyväinen mihin tahansa "suttaukseensa".

Opettajan on kuitenkin syytä muistaa, ettei kehuja voi antaa koskaan liikaa. Omalla kohdallani tapahtui juurikin 12- vuotiaana dramaattinen muutos. Olin siihen asti piirtänyt hyvinkin paljon ja ollut melko lahjakaskin. Kuitenkin murrosiän kynnyksellä havahduin etten ollutkaan "niin lahjakas" joten päätin lopettaa jokapäiväisen piirustukseni. Vertailin itseäni muihin ja tulin siihen tulokseen ettei minun kyvyilläni ollutkaan asiaa taidegallerioihin niin kuin siihen asti olin unelmoinut. Olen siksi yrittänyt muistaa itse opettajana valaa uskoa jokaiseen oppilaaseen. Opettajan vastuulla on  kääntää tappiot voitoksi eli niin sanotusti taata onnistumiskokemukset jokaisella tunnilla (Forsman&Piironen 2006, 121) Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Taideaineet ovat siinä mielessä raadollisia, että ne tekevät hyvin näkyväksi oppilaan tason. Näillä tasoilla luonnollisesti kilpaillaan paremmuudesta vaikkei sitä aina sanallisesti ääneen tuotaisi esille. Tämä ilmiö,kilpailuhenkisyys, tuokin haasteen hyvän oppimisilmaston luomiselle, joka on yksin hyvän oppimisympärstiön kriteereistä. Hyvät välineet taikka monipuoliset materiaalit eivät korvaa luovan oppimisen aukkoa, joka syntyy juurikin liiallisessa kilpailemisen ja vertailemisen hengessä (Forsman&Piironen 2006, 140).